Laatuterän toimintaa ohjaavat arvot ja ammatillinen ylpeys. Paremmuus, suomalaisuus ja kestävyys, ajavat meitä jatkuvasti kehittämään ratkaisuja, jotka eivät ainoastaan täytä tämän päivän tarpeita, vaan kantavat vastuuta myös tulevaisuudesta.
Arvomme kiteytyvät ajatukseen: ”Kaiken voi aina tehdä paremmin, eli do it better.” Tämä ajattelu ohjaa meitä etsimään jatkuvasti parempia ratkaisuja – suomalaisen teollisuuden ja tuleville sukupolville kestävän kehityksen hyväksi – tänään, huomenna ja pitkälle tulevaisuuteen.
Toiminnallisesti pyrimme jatkuvaan parantamiseen ja edelläkävijyyteen.
Paremmalla työkalulla vähennetään aika-, tuotanto- ja työkalukustannuksia, sekä saadaan taloudellisesti ja laadullisesti mitattavia hyötyjä.
Me valmistamme parempia työkaluja.
Suomalaisuus on tinkimättömyyttä, rehellisyytta, sitoutuneisuutta ja sisua. Näiden suomalaisuuden perusajatusten myötä pyrimme tikimättömästi tuottamaan asiakkaillemme laatua ja sitoudumme tukemaan kotimaista työtä.
Suomalaisena yrityksenä, meitä motivoi asiakkaidemme menestyksen mahdollistaminen.
Kestävyys on tulevaisuudesta välittämistä. Se on myös tuotannollista ja taloudellista kapasiteettia — säästöjä ja tehokkuutta.
Kestävämmät terät ovat kestävää kehitystä myös maapallon hyväksi – pidempiaikainen käytettävyys, uudelleen käytettävyys ja raaka-aineen kierrätys, säästävät luonnonvaroja montaa kautta.
Laatu on parasta kestävää kehitystä.
Päiviöntie 4
12400 Tervakoski
puh. + 358 10 778 2400
e-mail: laatutera@laatutera.fi
Jätä meille yhteydenottopyyntö, niin palaamme asiaan pikaisesti.